Alavuden kirkko

Alavuden keskustassa sijaitseva Kauno S. Kallion suunnittelema kaunis kirkko valmistui vuonna 1914. Se vihittiin pyhän käyttöön arkkipiispa Gustaf Johanssonin toimesta Mikkelinpäivänä 4.10. Kirkon pihapiiristä löytyy hautausmaa ja kellotapuli. Kirkolla on kaksi parkkipaikkaa ja toisen vierestä löytyy Sotavanhuksen museo.

kattokruunut

Keskikäytävällä näkyvät kolme kynttiläkruunua pelastettiin tulelta edellisestä kirkosta. Vanhin kynttiläkruunu on jo vuodelta 1828.

ylhäältä

Taiteilija Oskari Paatelan maalaama alttaritaulu esittää Jeesuksen ottamista ristiltä.

urut.jpg

Vuodelta 1970 olevat 35-äänikertaiset urut on DU Pentti Pelto ja rakentanut Hans Heinrichin urkurakentamo.

eteinen

Kirkon takaosan muuttaminen vuonna 1992 suureksi eteisaulaksi on ollut suurin muutos nykyiseen kirkkoon. Lastenhoito-morsiusparin huone ja erillinen pieni tila äänentoistoa ja TV-lähetyksiä varten on myös tehty tähän tilaan.

vaivaisukko

kellotapuli

Ylhäällä kuvissa näkyy Alavuden kirkon vaivaisukko ja kellotapuli.

museo

Alavus-seuran ylläpitämä Sotavanhuksen museo on vanhassa viljamakasiinissa kirkon vieressä. Se on avoinna avoinna kesä-heinäkuussa ti-la klo 10-14.

edestä

Kesällä 2018 Alavuden kirkko toimii myös tiekirkkona 11.6.–3.8.2018 ma-pe klo 10–16 16.6.–5.8.2018 la-su klo 10–15. Joten nyt on loistava tilaisuus käydä tutustumassa tähänkin kirkkoon.

Osoite: Kirkkotie 7, 63300 Alavus 

Lähteet:    https://www.alavudenseurakunta.fi/kirkot-ja-tilat/kirkot/alavuden-kirkko1

https://www.tiekirkot.fi/kirkot/alavuden-kirkko/

http://www.visitalavus.fi/fi/nae-koe/museot.html

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s