Talkoilla rakennettu Kuortaneen Kuismankartanon kota on kaunis ja viihtyisä ympäri vuoden. Uusi kota on hieno ja vielä ilmaiseksi kaikkien käytössä! Kota sijoittu Kuortaneenjärven rannalle, joka on tunnettu upeasta järvimaisemasta.
Seuraavana kesänä kota sai väriä pintaan ja viereen on rakennettu myös puuliiteri polttopuiden säilytystä varten.
Kota on lukittu, mutta avaimen saa kunnanviraston neuvonnasta. Kodalla voi ulkoilupäivän päätteeksi keittää nokipannukahvit ja paistaa makkaraa. Kotaan mahtuu isompikin porukka retkeilemään ja viettämään laatuaikaa.
Kota löytyy Kuismankartanon pihapiiristä. Voit jättää auton parkkiin joko Kuismankartanon parkkialueelle tai ajamalla sisäpihalle rakennusten välistä, mistä voi kävellä nurmikkoa pitkin perille saakka järven rantaan. Kota ja kodalle johtava polku sopivat liikuntarajoitteisille ja esimerkiksi lastenvaunuille.
Kodan on ahkeroinut Lions Club Kuortane ry vuonna 2013. Leader Kuudestaan myönsi yleishyödyllisen kodan rakentamiseen investointitukea.
Osoite: Majantie 4, 63100 KUORTANE