Aihearkisto: Vaellusreitti

Muilusenpuron laavu

Kuuden tähden reitistön varrelta löytyvä Muilusen puron laavu on mukava pysähdyspaikka patikointiretkellä jyhkeän kuusikon siimeksessä. Laavun lähellä aiemmin vuolaana virrannut Muilusen puro virtaa nykyisin hyvin maltilisesti, jopa keväällä lumien sulamisaikaan.

muilusenpuro6_artikkeli

muilusenpuro10

muilusenpuro11

Laavu on itse asiassa grillikatoksen tapainen, jonka avonaiset seinämät on peitetty muovilla. Näin siitä on muodostunut ennemminkin kotatyyppinen tulentekopaikka. Lattia on tehty lankuista ja keskelle on jätetty tiilillä vuorattu alue nuotion pitämistä varten. Laavulta löytyi hyvin puita ja makkaratikkuja valmiiksi tehtynä. Myös pannu kahvinkeittoa varten löytyy.

muilusenpuro5

Penkkien ympäröimä leirinuotiopaikka löytyy myös. Maasto ympärillä on kuitenkin sen verran helposti syttyvää, että avotulen kanssa on syytä olla erityisen varovainen. Puiden pilkkomiseen löytyi hyvä paikka.

muilusenpuro9

muilusenpuro8

muilusenpuro4

muilusenpuro2

Aiemmin puro on virrannut osin jopa putoksena, mutta virtaama on vaimennut alueella tehtyjen metsätöiden vuoksi. Kuuden tähden reitistöön kuuluva patikointireitti kaipaa kovasti reittimerkintöjen uusimista ja siltarakenteiden korjausta.

muilusenpuro12

muilusenpuro1

muilusenpuro14

Lehtimäkeläisen osaavan oppaan Olli Raivion johdolla voi nauttia hienoista reiteistä pitkin nevamaisemia ja upeita hiekkaharjuja. Samalla kuulet mukavia tarinoita ja historiatietoja alueesta. Yllä olevassa kuvassa ihaillaan Heininevaa ja alla olevassa kuvassa kavutaan Multivaaraa ylöspäin.

muilusenpuro15

muilusenpuro17

muilusenpuro16

Laavulle voi kävellä Lehtimäen Valkealammelta Kuuden tähden reitistöä pitkin. Matkaa kertyy noin 5 km. Reitti ei ole kovin hyvin merkitty tällä hetkellä ja toivottavaa onkin, että siihen tulisi parannusta lähiaikoina. Mikäli toivot opastusta lähialueen reiteille, kannattaa olla yhteydessä Lehtimäen Jyskeen porukkaan, sieltä löytyy henkilöitä, joilla on reitit hallussa. Seuralta löytyy sekä netti- että Facebook -sivut.

Lehtimäen Jyskeen yhteystiedot

Lähelle laavua pääsee myös autolla, ajo-ohje: Käänny tieltä 697 Kuortaneen suunnasta ajettaessa (Mäyryn risteyksestä n. 17 km) vasemmalle Heinineva kyltin kohdasta, josta alkaa pieni hiekkatie. Tätä tietä  pitkin n. 2,7km ja käännytään vasemmalle, ja vielä pienempää tietä noin 300 metriä. Tässä kohtaa näkyy kyltti polulle jota pitkin pääsee näppärästi laavulle.

Koordinaatit kohteelle: 62.793373, 23.788797

Kartta pieni

Hurmaava Hermannin kämppä Hermannin polun varrella

Syksyllä 2019 Parviaisen kyläyhdistys vietti Hermannin kämpän ja polun 20-vuotisjuhlapäivää. Kyläyhdistys rakensi tämän Kaipaisen kämpäksikin kutsutun paikan vuonna 1999 Leader hankerahoituksella. Kämppä rakennettiin Hermanni Kaipaisen asumuksen raunioiden viereen mukavaksi levähdys- ja kokoontumispaikaksi. Vierestä kulkeva Hermanninpolku on yksisuuntainen reitti. Se on pituudeltaan 3 kilometriä johtaen Parviaisen kylältä aina kauniille Kaihiharjulle saakka.

rhdr

Kämpän sisällä on tulisija ja vierustoja kiertää penkit. Polttopuita löytyy puusuojasta. Kämppä on ollut koko ajan kyläläisten ja kuntalaisten ahkerassa käytössä. Sinne piipahdetaan aamukahville, viettämään perheen kanssa aikaa ja se on toiminut myös koulujen opetuskäytössä hyvän sijainnin ja polkujen ansiosta. Alueella ei ole huussia, lähin on kilometrin päässä Kaihiharjun suunnassa. Kämpän läheisyydessä on myös geokätkö.

mef

Hermannin kämpän 20-vuotisjuhlassa saatiin kuunneella puheiden lisäksi mukavaa musisointia. Juhlassa oli myös arvontaa ja monipuoliset tarjoilut. Paikalle oli tullut runsas 30 vierailijaa huolimatta sateisesta syyssäästä. Talvella kyläläiset ajavat ladun reittiä pitkin mikäli lunta on tarpeeksi.

cof

cof

dav

cof

mde

mde

rhdr

Kämpän takana on viitat Hermanni Kaipaisen vanhan asumuksen raunioille, kämpän läheisyydessä on myös lähde.

cof

cof

Reitin huonoksi menneet pitkospuut uusittiin muutamia vuosia sitten, tälläkin kertaa hyödynnettiin Kuudestaan ry:n myöntämää Leader-rahoitusta.

bst

rhdr

rhdr

Hermannin kämpältä on Iso Kaihijärvelle noin 900 metriä ja Kaihiharjulle 1,2km. Polun varrella on viitoitusta ja mm.  reitin varrella sijaitseva Tervahaudan paikka on merkitty. Hermanninpolulta voi jatkaa myös Arpaisten reittiä pitkin Soinin keskustaan tai Arpaisten kämpän suuntaan.

cof

cof

cof

rhdr

Kaihiharjun retkeilypaikka on myöskin mainio kohde eväiden nautiskeluun.

cof

rhdr

cof

Hermannin kämpälle pääsee Soinin suunnasta Parviaisen kylän kohdalta oikealle lähtevää tietä pitkin ns. Hermannin tuolilta, kohdalla on kyltti Hautakangas ja myöskin kyltti Hermanninpolku. Matkaa tulee sieltä kautta noin 2km. Auton voi jättää Puuhatuvan pihaan, osoite Parviaisentie 6, Soini. Alkureitti on metsätietä, mutta muuttuu myöhemmin poluksi ja pitkospuiksi. Alta löytyy linkki PDF-muotoiseen reittikarttaan, jonka voi vaikka tulostaa mukaan.

Tai voit kääntyä jo aiemmin Multiantieltä kohti Kaihiharjua ja jättää auton tien päähän parkkipaikalle. Parkkipaikalta ei ole varsinaista opastusta kohti Hermannin kämppää tai Kaihiharjua, mutta vähän etsimällä löytyy polku niitä kohti.

kartta

Hermannin kämpän koordinaatit: 62.833085, 24.295701

Hermanninpolun reittikartta (3km)

 

Jäkälämäki Kuortaneen korkein kohta

Jäkälämäki kohoaa 204 metrin korkeudelle merenpinnasta. Jäkälämäki sijoittuu hauskasti Kuortaneen, Lehtimäen (Alajärven) ja Töysän (Alavuden) risteyskohtaan, ollen kuitenkin juuri ja juuri Kuortaneen puolella ja sen korkein kohta. Jäkälämäen päälle rakennettu kota palvelee sekä jalan, pyöräillen että suksilla kulkevia retkeilijöitä vierestä menevää Valkealammen reitistöä pitkin.

valkealampi_ja_jakalamaki3

valkealampi_ja_jakalamaki9

Kodan lisäksi mäen laelle on rakennettu laavu ja huussi.

kota ja laavu

Jäkälämäen päältä laavun kohdilta avautuu hienot näkymät kauas kohti Kuortanetta ja ehkä jopa Alavuden puolellekin saakka. Alapuolella olevissa kuvissa sama näkymä kevättalvella ja kesällä otettuna. Keväthangilla hiihdellessä ei voinut välttyä Lapin fiiliksiltä näissä maisemissa.

valkealampi_ja_jakalamaki6

maisema

valkealampi_ja_jakalamaki2

Kodan sisältä löytyy hyväkuntoinen grilllauspaikka ja ainakin käyntihetkellä löytyi myös puita. Myös kodan edessä näytti olevan nuotiopaikka taivasalla. Kangasmaasto on hyvin palonarkaa, joten varovaisuutta tulen käsittelyssä, varsinkin ulkona. Lähistöllä ei näyttänyt olevan puroa tai muutakaan vesistöä.

valkealampi_ja_jakalamaki5

kota sisältä

valkealampi_ja_jakalamaki7

nuotiopaikka

Parhaiten löydät Jäkälämäen ajamalla Lehtimäen Valkealammelle, jonne Kuortane – Lehtimäki 697 -tieltä matkaa tulee noin 2km. Parkkipaikan läheisyydestä löytyy viitoitus kota 2,3km. Reitin varrelta löytyy lisää viittoja kohti Jäkälämäkeä ja käytännössä mäelle johtaa kaksikin reittiä vähän eri kohdista, joten voit palata takaisin mäen päältä toista reittiä. Reitti on leveä ja helppokulkuinen.

kyltitys Valkealammelta

kota kyltti

Kyltti

Talvisin mäelle johtaa lumitilanteen salliessa latu, joka liittyy muuhun Valkealammen hiihtoreitistöön.

valkealampi_ja_jakalamaki1

valkealampi_ja_jakalamaki8

Alueen kartta tästä linkistä.

Osoite: Valkealammentie 200, 63500 Lehtimäki (parkkipaikka, josta reitti Jäkälämäelle lähtee)

Koordinaatit: WGS 62.76184, 23.84355

Kotalammen kota

Kauniina kesäkuun päivänä maastopyöräkohteeksi valikoitui Kotalammen kota Töysässä. Se on vuonna 1995 valmistunut ja sijaitsee Kuuden tähden reitistön varrella suojaisessa paikassa mäntymetsän keskellä. Kodan takana on pikkuruinen soistunut Kotalampi, josta kota on saanut nimensä.

bty

bty

Kodan ulkopuolella olevassa kyltissä lukee, että kota on Töysän Talsijoiden vuonna 1995 rakentama. Päätellen kodan ulkoseinässä olevasta Osuuspankin tarrasta ja kodan sisäpuolen nuotiopaikan metallilevystä missä komeilee Osuuspankin logo, on pankkikin osallistunut rakennusurakkaan jollain tavoin. Talvisin kodan ohitse tehdään sään salliessa hiihtolatu.

bty

bty

Kodan takana on pienen pieni lampi, lähestulkoon umpeen kasvanut ja soistunut. Muuten metsikkö kodan ympärillä on isohkoa, harvennettua mäntymetsää puolukan- ja mustikanvarpuineen.

bty

bty

dav

Kodan lähellä on pieni puusuoja ja kodasta löytyi kirves puiden pilkkomista varten. Kodalla on peltitynnyristä tehty ulkonuotio ja myös kodan sisällä on tulentekopaikka. Makkaranpaistokeppejä löytyi runsaasti, jonkin verran myös astioita, jotka tosin olivat huonokuntoisia. Vähän etäämpää löytyy hauskan mallinen ulkohuussi.

dav

bdr

bty

bty

bmd

dav

Lähdin etsimään kotaa maastopyörällä Kuuden tähden reitistökartan ja saamieni koordinaattien avulla Alavuden suunnasta ajamalla ensin Tuurin ohi ja kääntymällä VT 18:lta Riihontielle. En kuitenkaan voi suositella tätä reittiä kodalle mentäessä, koska lähes kaikki viitat reitiltä puuttuivat ja metsässä meni niin paljon teitä ja reittejä, että oikean reitin löytäminen oli lähestulkoon mahdotonta.

bty

Helpompi ja suosittelemani reitti kodalle löytyy, kun kääntyy Töysässä VT 18:lta oikealle Passintielle ja ajaa sitä eteenpäin kääntymällä aina oikealle ja niin pitkälle kunnes tie muuttuu Harjuntieksi. Hiekkatien varrella on todella kaunista maalaismaisemaa ja kumpuilevaa maastoa.

bty

bdr

bdr

Harjuntietä ajetaan kunnes oikealla vähän pusikossa näkyy kyltti Kotalampi 0,7km, sekä etäisyydet Tuurin ja Iivarin koululle. Etäisyys valtatieltä tämän kyltin kohdalle on noin 3,5km.

Tievarsikyltti

Tästä onkin lyhyt metsäinen tie perille, sen pääsee ainakin maastopyörällä oikein hyvin ajamaan, ehkä jopa muillakin pyörillä. Perillä on kartta ja kilometrilliset viitat Iivarin ja Tuurin koululle.

Näkymä polulle tieltä

bty

YouTube:sta löytyy ladattuna video kohteesta, sekin voi auttaa kohteen löytämisessä: Kotalammen kota

Koordinaatit: 62.60570, 23.81382

Kierinniemen luontopolku

Kierinniemen  luontopolku sijaitsee Ähtärin matkailualueella, kauniilla paikalla järven ympäröimällä niemellä.  Noin kolmen kilometrin pituisella polulla on runsaasti mielenkiintoista nähtävää; esimerkiksi 1900-luvun alusta peräisin olevat juoksuhaudat ja sekä runsaasti luontotauluja, jotka antavat paljon mielenkiintoista metsään liittyvää tietoutta kulkijoille.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Polulle on helppo löytää hyvien opasteiden ansiosta Ähtärin matkailualueelta.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Reitin kulkusuunta on vastapäivään. Koko metsäinen reitti kulkee Hankaveden ympäröimällä Kierinniemellä ja polku kohoaa korkeimmillaan parisenkymmentä metriä  järvenpinnan yläpuolelle. Polku pistäytyy upeissa järvenrantamaisemissa useaan otteeseen.  Polku on paikoin hyvin kapeaa ja joissakin kohdissa kasvillisuus levittyy polun päälle,  joten reitille kannattaa valita pitkähihaiset ja –lahkeiset vaatteet.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

 Polku on hyvin merkitty luontopolku/metsäpolku –kylteillä.   Kosteilla paikoilla on pitkospuut ja sään salliessa polulle voi hyvin lähteä lenkkareissa.  Maastonmuodot ovat jossain määrin vaihtelevat ja polulle on kaatunut muutamia puita, joten reitti tarjoaa myös hieman haastetta kulkijoille. Reitiltä löytyy yksi jyrkempi nousu.

SONY DSC

SONY DSC

Hallitsevana puulajina alueella ovat männyt ja kuuset, aluskasvillisuudessa korostuvat sammaleet,  mustikat ja puolukat. Marjakaudella reitillä olisikin ollut paljon poimittavaa.

SONY DSC

SONY DSC

SONY DSC

Polulla on paljon mielenkiintoista nähtävää läpi matkan.  Matkan varrella olevat taulut tutustuttavat alueen entiseen ja nykyiseen käyttötarkoitukseen. Kierinniemellä on nähtävissä esimerkiksi syksyllä 2001  tapahtuneet  myrskytuhot, sillä osa tuulenkaadoista on luontosyistä jätetty  paikoilleen.

 

SONY DSC

SONY DSC

Polun varrelta löytyy myös tervahautoja sekä venäläisten 1900-luvun alussa teettämät, nyt jo sammaloituneet ja maatumisvaiheessa olevat  juoksuhaudat, joita ei ole koskaan käytetty.  Reitin varrella ei ole asutusta. Aikaa polun kiertämiseen kuluu tunnista kahteen.

Parkkipaikka:

Ähtäri Zoo Camping

Karhunkierros 229

63700 Ähtäri

Koordinaatit: N62 32.415 E24 10.372

Lähtöpiste polulle sijaitsee noin 300 metrin etäisyydellä parkkipaikasta, leirintäalueen rannanpuoleisessa  pohjoisnurkassa.

Palokallio

Palokallio oli kesän 2014 liikuntakampanjan yksi kohteista. Syynä paikan valintaan lienee ollut sieltä avautuva näkymä kauas Tuurin kyläkaupalle. Palokallio tarjoaa parhaat näkymät keväällä lehdettömään aikaan tai syksyllä ruska-aikaan.

M Kalliolla postilaatikko

M Kanto

M kanervaM puut

M mustikka

Palokalliolle ei mene varsinaista polkua ja varsinkin alkumatkasta nousu on hieman vaikeakulkuinen tiheän kasvuston vuoksi. Korkeuseroa reitillä on useita kymmeniä metrejä. Talvisin hiihtoreitti Alavuden Kirkkovuoren reitiltä Tuuriin kulkee Palokallion alapuolitse.

M näkymä Keskiselle

Reittiohje: Holkonkyläntietä 1,2km, kääntyy oikealle Sorilantie jota n. 700m, käännös kohti Ravirataa jota tietä noin 300m. Tästä voi lähteä kipuamaan ylös rinnettä noin 400 metrin matkan Palokallion laelle.

Koordinaatit 62.5872 ja 23.7282